Muotoilijana Eero Aarnio on aina ollut kiinnostunut uusista materiaaleista etsien mahdollisuuksia päästäkseen testaamaan niiden työstämistä. Vonna 1954 hän pääsikin kokeilemaan ensi kertaa elämässään rottinkikorin valmistusta. Kun hän käänsi valmiin korin ylösalaisin hän totesi, että se näytti aivan jakkaralta. Tästä inspiroituneena Eero piirsi ensimmäisen version rottinkijakkarasta, missä hän lisäsi muotoon kurvin tuodakseen vaatimattomaan esineeseen enemmän omintakeista seikkailunhaluaan.
Ensimmäinen virallinen proto valmistui Sokevan toimesta Helsingissä. Eeron tekemä kori oli ollut turhan löysä ja hän mietti olisiko siitä mahdollista työstää napakampi versio. Sokeva vahvisti haasteen mahdolliseksi ja siitä alkoikin Mushroom-jakkaran valmistus. Rottinkimalliston jakkarat olivat Eeron ensimmäinen kaupallinen läpimurto, kun ne esiteltiin Colognen Sisustusmessuilla vuonna 1962. Sisustusliike Asko oli hyvin innoissaan myynneistä luottaen niiden nostattavan brändiä maailmanlaajuiseksi design-merkiksi. Messujen jälkeen jakkaralle annettiin oma aukeama Femina-lehdessä. Kokovärikuvassa nuori tyttö istuu Mushroom-jakkaralla.
Alunperin tuotteen suomenkielinen nimi oli "Juttujakkara". Eero ajatteli, että nimi kuvaa täydellisesti sen käyttötarkoitusta ja siihen sopivaa miljöötä, missä perhe kokoontuu kuulemaan tarinoita lämpimän takan äärellä. Nimeksi valikoitui kuitenkin toinen, sillä Juttujakkaralle ei löytynyt sopivaa englanninkielistä käännöstä. Mushroom-nimen tuotteelle keksi Amerikkalainen jälleenmyyjä, jolla tuote tunnetaan nykypäivänä.
Mushroom on monikäyttöinen sisustustuote, joka toimii niin istuimena kuin pienenä lisäpöytänä. Sen käytännöllisyys ja rauhallinen ulkonäkö tekevät siitä täydellisen lisäyksen jokaiseen sisustukseen. Eero Aarnio Originals on innoissaan siitä, että olemme saaneet tuotteen taas myyntiin, sillä se on todellinen Aarnion klassikkotuote! Sitä on saatavilla kolmessa eri koossa, mukaan lukien Elefantin Jalka 1960-luvulta.