Eeron Tarina
Eero Aarnio on pitänyt kynää kädessään 6-vuotiaasta asti. Työläisperheessä varttuneena visualisointi ja käsillä tekeminen oli osa arkea. Helsingin Kalliossa kasvaneen Aarnion yksi keskeisimmistä ja vaikuttavimmista paikoista oli Kallion kirjasto. Eero muistaa paikallisen kirjaston avanneen hänen mielensä suureen maailmaan, ja hän vietti tuntikausia selaillen maailmaa dokumentoivaa Life-lehteä.
Suunnittelijan lapsuutta varjosti kuitenkin toinen maailmansota, jonka voisi väittää tehneen hänestä pelottoman hahmon. Kallio oli yksi Helsingin pommitetuimmista kaupunginosista - kun Eero kuuli pommien viheltävän hän mietti, kuinka lähelle ne tällä kertaa osuisivat. Kaikki ikkunat kaupungin asunnoissa oli peitettävä, jotta pommittajat eivät näkisi kaupungin valoja. Kun Aarnion perhe erään erityisen rankan yön jälkeen avasi verhot, he huomasivat, että kaikki ikkunat olivat särkyneet. Pommi oli osunut läheiseen puistoon. Kun hän nyt muistelee tuota aikaa, kaikki se, mikä nykyään tuntuu vaikealta, tuntuu hyvin pieneltä verrattuna niihin kokemuksiin, joita hän koki pienenä poikana sodan aikana. Eero oppi myöhemmin elämässään paitsi käsittelemään epävarmuutta, myös omaksumaan sen.
Nuorena aikuisena Eerosta tuli harjoittelija arkkitehti Heikki Sysimetsän toimistossa. Myöhemmin se osoittautui ratkaisevaksi hetkeksi tämän suunnattoman uteliaan suunnittelijan menestyksekkäälle uralle. Juuri Sysimetsän toimistossa hän sai rohkaisun hakeutua opiskelemaan sisustusarkkitehtuuria. Neuvoa kuunnellen Eero sai täydet pisteet Helsingin Ateneumin Teollisuustaiteen laitoksen pääsykokeesta ja pääsi opiskelemaan sisustusarkkitehtuuria ryhmänsä parhaana hakijana.
Opiskeluaikanaan Eero työskenteli kahden tunnetun suomalaisen suunnittelijan, Ilmari Tapiovaaran ja Antti Nurmesniemen, palveluksessa. Heiltä Eero oppi erityisesti kurinalaisuutta ja määräaikojen noudattamista. Hän muistaa elävästi, miten he valmistelivat töitä kilpailuja varten ja ryntäsivät taksilla lentokentälle päivän viimeisinä tunteina, jotta saivat ajoissa vaaditun leiman lähetystä varten. Suurin osa kilpailuteoksista viimeisteltiin ja pakattiin autossa lentokentällä.
Valmistuttuaan hän hakeutui suunnittelijaksi Askon huonekalutehtaalle Lahteen, Etelä-Suomeen. Lähes kaksi vuotta työskenneltyään Askolla Eero päätti jatkaa uraansa freelancerina ja palasi Helsinkiin. Vaikka hänen aikansa Askon omana suunnittelijana jäi lyhyeksi, puuseppiä ja suunnittelijoita seuratessaan Eero oli oppinut tekemään myös itse huonekaluja. Olihan hän aina unelmoinut tekevänsä töitä itselleen.
Eeron ensimmäinen oma kilpailuehdotus oli italialaiseen Cantú-huonekalusuunnittelukilpailuun vuonna 1959. Eero muistelee, kuinka hän oli tekemässä malleja pienessä arkkitehtiyksikössä Laajasalossa, kun hänen vaimonsa Pirkko synnytti. Lapsivedet menivät toimistossa ja pian kolmihenkinen pikkuperhe kiidätettiin sairaalaan. Pitkän yön jälkeen heidän ensimmäinen tyttärensä syntyi. Eero sai valmiiksi eteiskalusteista, hattu- ja takkitelineistä ja istuimista koostuvan kilpailutyön. Hän sijoittui kolmanneksi. Myöhemmin, vuonna 1964, hän voitti samassa kilpailussa ensimmäisen palkinnon toimistokalustemallistolla, joka koostui pyöreistä vanerituoleista, joissa oli ylelliset nahkatyynyt. Malliston otti tuotantoon ikoninen italialainen huonekalufirma Cassina.
Eero Aarnion ensimmäinen kansainvälisessä mediassa nähty teos oli Sokevan käsityöläisjärjestön valmistama rottinkinen Mushroom-jakkara, joka esiteltiin Kölnin huonekalumessuilla vuonna 1962. Koska Eero oli jo saanut vauhtia itselleen menestymällä Cantú-huonekalujen muotoilukilpailussa, hän matkusti Italiaan solmimaan kontakteja ja työskentelemään virallisesti Cassinalle. Koko perhe hyppäsi Fiat 600 -autoonsa ja ajoi Suomesta Italiaan. Italialaiset pitivät Aarnioita hulluina, mutta perhe rakasti matkustamista.
Tultuaan takaisin Helsinkiin heidän kodistaan oli tullut pieni tuotekehityslaboratorio, jossa Eero kokeili uusia komposiittimateriaaleja. Kehittyvät teknologiat ja materiaalit kiehtoivat häntä voimakkaasti. Lasikuituveneiden estetiikka ja valkoiset lujitemuovipinnat vetosivat Eeroon, ja hän alkoi miettiä... Mitä jos? Vuonna 1966 Pallo-tuoli debytoi Kölnin huonekalumessuilla. Messujen jälkeen New York Times kirjoitti Pallo-tuolista, ja muut kansainväliset tiedotusvälineet seurasivat kirjoitusta. Kansainvälinen huomio kasvoi huimasti, ja tämä innovatiivinen teos oli pian esillä kaikkialla maailmassa. Eero tiesi, että hänen elämänsä matka oli vasta alkanut.
Eerolla oli alusta alkaen huomattavat piirustustaidot ja kyky hahmottaa muotoja, mutta hän oli hyvin kiinnostunut myös muista aloista, kuten valokuvauksesta ja graafisesta suunnittelusta. Hän ylläpiti muotoilua ja valokuvausta alusta alkaen 1960-luvulla Pietisen studiossa Lauttasaaressa ja myöhemmin valvoi tarkasti kaikkia tuotekuvauksiaan. Vuosien varrella hän on tutkinut myös istumisen ergonomiaa. Eero on aina lähtenyt suunnittelemaan hyvin omaleimaisella suomalaisella lähestymistavalla, toiminnallisuus ensimmäisenä tavoitteena. Vaikka häntä kehuttiin avaruudelliseksi suunnittelijaksi, tyyli ei koskaan ohittanut hänen työssään sen sisältöä. Visuaalisuus ja toiminnallisuus kulkivat aina käsi kädessä.
Yksi tämän ikonisen suunnittelijan merkittävimmistä kyvyistä on kyky antaa esineille ilme ja luonne. Eero on tuonut maailmaan leikkisät hahmot, jotka puhuvat omaa kieltään. Ajan testin kestävä muodon luominen on hänen keskeisintä osaamistaan ja taitoa, jota monella ei ole. Hän ei ole koskaan pelännyt rikkoa rajoja ja ottaa riskejä intuitionsa mukaan. Yksi Eeron menestyksen tärkeimmistä avaimista on hänen rohkea persoonallisuutensa ja halu innovoida. Vuosikymmeniä myöhemmin häntä kiehtoo edelleen uusien materiaalien kokeilu. ”Uusi materiaali antaa uuden muodon”, hän sanoo ja näkee materiaalin valtavat mahdollisuudet. Eero Aarnion muotoilu ei tule ulkoisista vaikutteista. Hänelle merkityksellistä on hänen oma sisäinen maailma ja mielikuvitus.
