Siirry sisältöön

Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Tomaatin tarina

Pastilli-tuolin menestyksen jälkeen, Eero Aarnio oli kasvattanut kansainvälistä suosiotaan ja luonut yhteyksiä asiakkaisiinsa ympäri maailman. 1970-luvun alussa hän kuuli amerikkalaisesta silmälääkäristä, joka rakasti lukea sanomalehteä Pastilli-tuolissaan uima-altaassa kelluen. Ainoa ongelma oli, että Pastilli on hyvin herkkä keikahtamaan ympäri vedessä ja se ei tietenkään sopinut hyvin yhteen sanomalehden kanssa. Hänen toiveenaan oli, että Eero suunnittelisi tuolin, joka pysyisi vakaana veden pinnalla. Eero alkoi pohtia tätä asiakaspalautetta ja otti haasteen vastaan.

Oli totta, että Pastilli kelluu ja se voi kuljettaa veden pinnalla, mutta se ei ole täysin vakaa tähän tarkoitukseen. Se voi pyörähtää ympäri vedessä pienistä äkkinäisistä liikkeistä hyvinkin yllättäen, jonka vuoksi Eero ei suosittele sitä vesileluksi. Miten Eero voisi tehdä Pastillista vakaamman version, joka soveltuisi myös veteen? ”Ajattelin, että jos lisäisin käsinojat ja tarkemmin muotoillun selkänojan se voisi toimia hyvin vedessä, ja siten Tomaatti-tuoli sai alkunsa”, Eero muistelee. Käytännöllisyyden lisäksi Eero ei koskaan sivuuta ergonomian tärkeyttä muotoilussa. Tomaatti muodostaa istuimen ympärille kolme pyöreätä muotoa kahdella käsinojalla, kolmannen venyttäen mukavaksi selkänojaksi.

Tomaatti sai nimensä kuvastaakseen juuri kahta pyöreätä käsinojaa, jotka kiinnittävät heti huomion katsoessa tuolia edestäpäin, niin kuin kaksi pyöreätä kirjainta sanassa tOmatO. Lisäksi punainen väri muistutti Eeroa torista, jossa hän näki toripöydän täynnä syvänpunaisia tomaatteja. Eero oli myös aina pitänyt enemmän tuotteiden nimistä, jotka tarkoittavat kansainvälisesti samaa kaikilla kielillä.

Erinomaisena lisänä Eero Aarnion lasikuituisten huonekalujen kokoelmaan Tomaatti on muodokas, geometrisesti symmetrinen ja kaukana tylsästä. Tuoli on ylistys ominaisuuksille, joita lasikuitu parhaimmillaan voi tarjota: sulava muoto, ylellinen kiilto sekä kestävyys. Omalla tavallaan suunnitellessaan Tomaatin Eero täytti pienen palasen nuoren Eeron toivetta tulla jonakin päivänä veneiden suunnittelijaksi. Hänen veneensä vain oli pienempi kuin olisi etukäteen voinut ajatella.

Eurooppa

Vepsäläinen

SUOMI

tutustu

Finnish Design Shop

Online

tutustu

Laatukaluste

SUOMI

tutustu

Fasetti

SUOMI

tutustu

Design Museum Helsinki

Museokauppa

tutustu

Jacobsen Plus

TANSKA

tutustu

Epal

ISLANTI

tutustu

Euklides

NORJA

tutustu

Spiridon

BELGIA

tutustu

Design Oostende

BELGIA

tutustu

MC Selvini

ITALIA

tutustu

MOHD

ITALIA

tutustu

Brocanelli

ITALIA

tutustu

Goodform

SVEITSI

tutustu

Uniquement Vôtre

SVEITSI

tutustu

MEMORIE.CH

SVEITSI

tutustu

Dieter Horn

SAKSA

tutustu

CONNOX

SAKSA

tutustu

Markanto Designklassiker

SAKSA

tutustu

Designathome

SAKSA

tutustu

Studio Des Bouvrie

SAKSA

tutustu

MUUT

101PLUS

KIINA

tutustu

iyouthstudio

KIINA

tutustu

ROOMING

ETELÄ KOREA

tutustu

ONE52

YHDISTYNEET ARABIEMIIRIKUNNAT

tutustu

The Modern Shop

KANADA

tutustu

INFORM INTERIORS

KANADA

tutustu

M2L

YHDYSVALLAT

tutustu

ALTERSPATIO

MEKSIKO

tutustu

Couch Potato Company

ISO-BRITANNIA

tutustu