1960-luvulla Eero Aarnion Pallotuolin kansainvälisen menestyksen jälkeen uusia Palloja myytiin ja toimitettiin ympäri maailmaa. Eero alkoi pohtia, kuinka paljon Pallotuolin laatikossa kulkikaan tyhjää, valmiiksi pehmustettua tilaa mantereelta toiselle. Funktionaalisesta ongelmasta alkunsa sai suunnitteluprosessi tuolille, joka voisi täyttää tyhjän tilan Pallon sisällä. Muotoilun lähtökohtana oli kehitys edeltävään tuotteeseen, halu ratkaista logistinen epäkäytännöllisyys.

Alusta alkaen Eero tiesi, että hän halusi tehdä tämän uuden tuolin myös lasikuidusta. Hän ihaili kovasti Pallon kuoren kiiltävää ulkopintaa ja toivoi, että samanlainen kiilto olisi mahdollista saavuttaa jokaiselle pinnalle ilman tarvetta verhoilulle. Tätä varten tarvittaisiin muotti, jossa röpelöinen sisäpinta ei näkyisi ulospuolelle. Uusi tuoli tulisi suunnitella sellaiseen muotoon, jossa ulkopinta olisi mahdollista laminoida kauttaaltaan käsin. 

Oli vuosi 1967, kun Aarniot asuivat Lauttasaaressa, Helsingissä. Heillä oli kotirakennuksessaan askarteluhuone, jossa Eero vietti suurimman osan ajastaan suunnitellen. Hän aloitti piirtämällä tuolin halkaisijan vastaamaan Pallotuolin aukon kokoa. Kun lopullinen muoto ja luonnos oli valmis, hän lähetti sen Askolle, joka valmisti Eeron muita huonekaluja siihen aikaan. 

Terävämuotoisissa luonnoksissa on aina särmiä, mutta koska plastisilla muodoilla ei ole kulmia, on niitä hyvin vaikea luonnostella vastaamaan todellisuutta. Eero tiesi, että hänen täytyisi yrittää ensin itse kovertaa istuin varmistaakseen mittasuhteiden ja ergonomian toimivuus. Tätä varten kokonainen palikka styroksia toimitettiin Aarnioiden kotiin, jossa Eero ryhtyi tuumasta toimeen. 

Ensiyrittämällä mittasuhteet eivät olleet lainkaan imartelevia ja kyseinen prototyyppi löysikin lopuksi tiensä roskakatokseen. Eero lähestyi luonnostaan uudestaan piirtäen tuolin tällä kertaa hieman pienemmäksi, ja yritti uudestaan. Hän istui alas palikan eteen ja koversi, istui ja koversi. Työ vei vain muutaman tunnin. ”En tee mitään kauaa, kun se on selvää. Ajattelu on se missä kestää vähän kauemmin”, hän sanoo. Kun tuoli viimein oli valmis, Eerosta se näytti pastillilta. Suloinen karkki, Pastilli, oli syntynyt.

Ensimmäistä kertaa Eeron huonekalu oli täysin sopiva sekä sisä- että ulkokäyttöön. Erityisen huomionarvoinen ominaisuus oli se, että tämä tuoli jopa kellui veden päällä. Kaikista tärkeintä kuitenkin oli, että Pastillin vaivaton ergonominen muotoilu vetosi yleisöön. Vuonna 1968 Eero Aarnio palkittiin American Industrial Award -palkinnolla Pastillin mukavasta muodosta ja ainutlaatuisesta estetiikasta. Eero on itsekin sitä mieltä, että muotoilu ja ergonomia ovat niin erinomaiset, ettei Pastillissa istuessaan siihen edes kaipaa pehmusteita. Jopa New York Times kirjoitti Pastillin omaavan ihmisvartalolle ihanteellisimman muodon. Aarnioiden kotona Pastilleista parhaiten Eero viihtyy omassa vihreässään, se on edelleen hänelle klassikko.